


Maantiivistäjällä tiivistetään laatoitusten, kivetysten, rakennusten, pohjatöiden ja altaiden maaperä oikeaan tiiveyteen.
Maantiivistäjä eli tärylätkä on ehdoton varuste useimmille rakennustyömaille. Täryjyrällä tiivistät maaperän helposti tiiviiksi, jonka jälkeen voit turvallisesti rakentaa tiiviin maan päälle rakennuksia, perustuksia, laatoituksia jne.



Maan tiivistäminen on tärkeä osa kestävää rakentamista. Maa täytyy tiivistää ennen rakentamista, laatoittamista, perustuksen tekoa, asfalttipäällystä jne. Tärylätkällä tiivistät maan tiiviiksi, jotta siihen on tukeva ja turvallinen rakentaa tai päällystää. Tärylätkää tarvitaan kaikkiin rakennustöihin aina laatoituksesta perustuksen tekoon. Maantiivistäjällä varmistat, että maaperä on riittävän tukeva ja tiivis erilaisille rakennelmille. Tärylätkällä saat myös hyvin siistin ja suoran pinnan, jonka päälle on helppo laatoittaa sekä asentaa kivetyksiä.
Maantiivistäjää siis tarvitset monenlaisiin rakennustöihin!
Tärylätkän hankkiminen on kannattavaa sen aina käyttövalmiin ja monipuolisten käyttömahdollisuuksien myötä. Jos tarvitset maantiivistäjää kerran tai tiivistettävä alue on pieni, silloin kannattaa vuokrata laite. Maantiviistäjän hankkiminen on ajankohtaista, kun on rakentaa esimerkiksi omakotitalon, mökin tai tietää, että tulevaisuudessa on useampia rakennusprojekteja. Tärylätkällä on yleensä hyvä jälleenmyyntiarvo.
Tärylätkän hankkiminen on usein edullisempi vaihtoehto kun vuokraaminen. Oma tärylätkä on aina valmiina käytettäväksi, joten sen käyttö pysyy monipuolisena. Kun tärylätkä on hoitanut hommansa, myy tärylätkä eteenpäin. Tärylätkä on yleensä hyvin haluttua tavaraa.
Laatoitusten, pienempien rakennelmien pohjien tekoon ja pienten kolojen tiivistykseen! Pieni 50kg+ maantiivistäjä on tarkoitettu pääsääntöisesti pienempiin tärylätkätöihin kuten laatoitusten, penkereiden ja kivetysten tiivistämiseen. 50kg tärylätkä on todella ketterä täry, jolla voidaan ajaa rakennusten pienet, haastavat ja ahtaat kolot ja mutkaiset reitit tiiviiksi ja tukeviksi.
Ulkorakennusten pohjien, laatoitusten ja kiveysten tiivistämiseen. Keskikokoiset 80kg+ maantiivistäjät ovat tarkoitettu rakennelmien pohjatöihin, yleiseen rakentamiseen sekä tiivistämiseen ja tasoittamiseen. Tärylätkällä tiivistät nopeasti ja helposti niin hiekka-, sora-, sepeli kuin kivetysainekset.
Talon ja tallin pohjan tekoon, laatoituksille ja kivetyksille. Suuremmilla 160kg+ maantiivistäjillä tiivistät kaikki edellä mainitut ja niiden lisäksi kaikenlaisten rakennusten, kuten omakotitalon pohjan hyvin tiiviiksi. 160kg tärylätkän etuna on hyvin tiivis työjälki ja helppo liikkuvuus. Nämä mahdollistavat monipuolisesti eri rakennelmien tiivistämisen aina rakennuksista laatoituksiin ja sepeli-/pengertöihin.
Mitä suurempi maantiivistäjä, sitä nopeammin maa-ainesten tiivistäminen tapahtuu. Tärylätkää hankkiessa on hyvä huomioida alueen koko, tiivistettävät maa-ainekset ja käyttöpaikka. Varmista tarvittaessa rakennusalan ammattilaiselta riittävä koko maantiivistäjälle.
Kn eli keskipakoivoima tarkoittaa maantiivistäjien tiivistystehoa. Riippuen maa-ainesten luujuudesta, pienellä 50kg 8kn tärylätkällä tiivistää jopa 20cm syvyyteen, keskikoon 80kg 13,5kN tärylätkällä tiivistää jopa 30cm syvyyteen ja suurella 160kg 30kN tärylätkällä tiivistää jopa 50cm syvyyteen.
M/S tarkoittaa metriä sekunnissa, eli kuinka nopeaa tärylätkä etenee. Moottoriteho on kW, mutta tämä tieto ei ole tärylätkissä oleellinen, vaan kN eli keskipakovoiman teho joka määrittelee tiivistyssyvyyden.
Tärylätkällä saatu lujuus saavutetaan riittävän usealla tiivistyskerroksella. Maantiivistäjällä on tiivistetty tarpeeksi, kun tiivistäjä ei vajoa juurikaan maa-ainekseen. Oikean tiiviyden voit varmistaa myös maanrakentajalta tai rakennusalan ammattilaiselta.
Paksut tiivistyskerrokset voivat tehdä haasteita tiivistyksen lopputulokseen. Jotta saat tiivistysalueesta riittävän lujan, tiivistä vain tärylätkälle sopiva määrä kerralla. Tarvittavan lujuuden saavuttamiseksi maantiivistystyötä voidaan helpottaa myös kastelemalla tiivistysalue hyvin edellisenä päivänä ja ennen kuin aletaan tiivistämään maa-, sora-, kivi- tai hiekkapohjaa.