

Savustuslaatikot ja loimutustelineet ovat erinomaisia lisävarusteita kalastusreissuille, mökille tai kotiin. Savustus ja loimutus onnistuvat avotulen äärellä, mutta myös sähkösavustimet ovat yksi vaihtoehto erityisesti kotona. Kokeile rohkeasti savustaa kalan lisäksi myös lihaa tai kasviksia.




Avotulen äärellä on tunnelmallista ja helppoa savustaa tuoretta kalaa tai loimuttaa esimerkiksi lohta. Savun aromit tuovat kalaan aivan omanlaisensa maun, mikä sopii täydellisesti yhteen esimerkiksi uusien perunoiden ja sipulikastikkeen kanssa. Savustuslaatikko on erinomainen vaihtoehto erityisesti kalan savustukseen. Kala savustetaan savustuslaatikossa miedolla lämmöllä avotulella tai grillissä.
Avotulella savustaminen voi kuulostaa hankalalta, mutta lopputulos on yleensä erittäin maukas. Savustaminen avotulella onnistuu yleensä hyvin, kun odottaa alkuun, että nuotio on hyvin syttynyt. Pienet puut toimivat hyvin, kun savustuslaatikko on jo tulilla, jolloin tasaista lämpöä on helppo ylläpitää. Savustaminen vie yleensä aikaa kaikkinensa noin tunnin nuotion sytyttämisestä ja valmisteluista siihen, että ruoka on pöydässä, joten savustaminen ei ole pikaista puuhaa. Lihan savustaminen voi viedä aikaa jopa useamman tunnin, joten savustaminen sopiikin hyvin myös nuotion ääressä viihtyvälle.
Savustamisen lopputulos riippuu monesta tekijästä, mutta viimevuosina erityisesti savustuspurujen valikoima on kasvanut ja vaihtoehtoja on tullut lisää. Kokeile savustukseen esimerkiksi omenapuun tuoksuisia savustuspuruja, joista välittyy kalaan hedelmäinen vivahde. Punaiselle lihalle ja riistalle on myös kehitetty mausteisia savustuspellettejä, joiden aromit täydentävät erityisesti lihan makua.
Savustuslaatikon pohjalle asetetaan savustuspuruja tai -pellettejä, jonka jälkeen savustuslaatikossa olevan ritilän päälle asetetaan kala tai muut savustettat tuotteet. Jos kalaan halutaan saada kaunis väri, voi purujen joukkoon laittaa vielä muutaman palan sokeria. Savustuslaatikossa on kansi, joka laitetaan lopuksi paikalleen. Savustuslaatikko nostetaan grilliin tai avotuleen ritilän päälle tai reissuolosuhteissa myös kiviä voi asetella tukemaan savustuspönttöä. Kalan savustaminen vie aikaa n. 20 - 50 minuuttia, riippuen kalan painosta ja koosta. Kasviksia voi esikeittää ennen savustuspönttään laittamista. Kala on valmista, kun evä irtoaa helposti.
Kalan loimuttaminen sujuu helposti loimutustelineen avulla. Erityisesti lohifilee on helppo loimuttaa avotulella ja kalan kypsymistä on helppo seurata. Kalan loimutuslaitteet on suunniteltu juuri kalan loimutusta varten, joten etäisyys tulesta on optimaalinen ja kalan kiinnitykseen voi luottaa. Loimutustelineen avulla kalaa valmistuu yhdellä kertaa myös isommalle porukalle. Loimutusteline on myös helppo ottaa reissuille mukaan, jolloin tuoreesta kalasta voi valmistaa helposti herkkuaterian. Kalan loimuttaminen on nopeampaa kuin kalan savustaminen, joten loimuttaminen onnistuu myös pienessä nälässä.